Tänään kun oli niin ihanan kaunis päivä niin me Susun kanssa ulkoiltiin normaalia enemmän. Susu tietysti tapansa mukaan grillasi itseään auringonpaahteessa, mutta minä pötköttelin kuusen varjossa. Jonkin aikaa siinä rentouduttuani huomasin että Susu oli tuonut mukanaan krokotiilinkin aurinkoon paistumaan. Yritin sitä lainata, mutta eihän se onnistunut koska aina kun sain kuononi tarpeaksi lähelle niin se murahti (Susu siis, krokotiili on ihan kiltti). Eikä se mokoma edes syönyt sitä (siis edelleen Susu, krokon en ole koskaan nähnyt syövän). Mutta minun onnekseni lähdettiin porukalla hakemaan postia, niin Susu lähti innoissaan emännän perään ja minä sain pihistettyä krokotiilin mukaani ja kaahasin tyttöjen perään. Postilaatikolla oli kuitenkin niin paljon hajuja että laskin krokon vähäksi aikaa maahan ja täytyy myöntää, että sinne se myös taisi jäädä.

Postinhakureissulta palattuamme emäntä toi krokon mukanaan ja luovutti sen takaisin minulle, joten pääsin jyrsimään sitä. Susu tietenkin tuijotti minua ja pientä korotiiliani jonka olin saanut tassuihini. Minulla oli tukijoukkona ihminen, jonka läsnäolo esti isosiskoa viemästä lapselta tikkaria. Yritti se sille toista herkkua tyrkyttää, mutta Susulla on periaattensa ja yksi niistä on se, että kaikki mitä minä syön, on varmasti parempaa kuin hänen oma osuutensa.

Tuo emäntä muuten tiskasi tänään toisen laumallisen hiirulaisia. Pesi mukamas huomista näyttelyä varten, mutta kyllä se enemmänkin näytti uittamiselta. Eihän meitäkään pestä keittiön lavuaarissa eikä talouspaperilla kuivaamisen jälkeen laiteta muoviseeen boksiin, joka on sullottu täyteen paperia? Se on kyllä tullut huomattua, että ne gerbiilit on kyllä sen verran omituisia otuksia, että kai niillä on hiukkasen erilaiset näyttelyyn valmistautumistavatkin.